Farewell sijaitsee Englannissa, Dorsetin kreivikunnassa, Woolin idyllisessä pikkukylässä. Isompiin paikkoihin, kuten Warehamiin ja Dorchesteriinkään ei kuitenkaan ole kuin hieman matkaa. Talli sai nykyisen nimensä ja omistajansa vuoden 2009 heinäkuussa. Farewell oli ennen omistajanvaihdosta sukutila, joka kulki perilliseltä perilliselle aina perustamisestaan 1800-luvun alusta asti. Tällöin paikka kantoi vielä nimeä Wakley's Show Barn ja toimi nimensä mukaisesti kilpatallina. Viimeisimmän Wakleyn suvun edustajan Henry Wakleyn testamentissa mies kuitenkin esitti toiveen, että nimi muutettaisiin, kun tallia ei enää omistaisikaan hänen perillisensä. Eikä kenelläkään ollut mitään pyyntöä vastaan.

Tallin uusi nimi, Farewell tarkoittaa jäähyväisiä, mutta ei sanan varsinaisessa merkityksessä. Upea sukutila ei suinkaan ole rapistumassa, vaan nimi kertoo lähinnä suomalaisen omistajansa pyyhkineen kotimaansa pölyt jaloistaan ja lähteneen valloittamaan Englantia ja ennen kaikkea toteuttamaan unelmaansa. Farewell-nimen voidaan ajatella merkitsevän myös Wakleyn suvun jäähyväisiä englantilaisille ja koko muulle maailmalle.

Farewell on säilynyt koko pitkän historiansa ajan lähes samanlaisena. Tallialueen rakennukset ovat säilyneet hyvin eivätkä ole tarvinneet, kuin pientä kunnostusta. Suurin muutos Farewellin tähän astisessa historiassa on se, kun perijä Wakleyn suvun kolmannessa polvessa rakennutti oritallin ja maneesin alueelle. Toki viimeisimmilläkin perustajasuvun jäsenillä on ollut merkittävä osa paikan historiassa. He ovat nykyaikaistaneet Farewellin rakennukset, tuoden niihin muunmuassa valaistuksen, lämmityksen ja vesijohdot sekä monia muita nykyajan yleellisyyksiä.

© treehouse1977 (myös tuuliviiri kuva), Fingerz, MarilynJane ja pablo.sanchez (lisenssi)

Farewell käsittää alueena monta hehtaaria maata, joka pitää sisällään tallirakennukset, maneesin, kaksi isoa ratsastuskenttää, "Talon" eli tallin omistajan asuinrakennuksen sekä paljon metsää, niittyä ja peltoaluetta. Jossain metsän keskellä polun varressa on myös pieni lampi, johon hevosia voi viedä uimaan tai kahlailemaan. Maastolenkillä ei ole mitenkään tavallisesta poikkeavaa bongata lehmiä, lampaita tai muita kotieläimiä, sillä maanviljelijät pitävät usein karjaa viljelemisen ohella. Maanviljely on Dorsetin kreivikunnan toinen tärkeä elinkeino matkailun ohella.

Farewellin talleista tiloineen voit lukea lisää tallit-sivulta.


ulkoasun © pohja wilberi, koodaus Milja, kuvat Legacy Friesians
© virtuaalitalli Farewell